Yli sata vuotta. Niin kauan kesti hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen aika. Ainakin jos se lasketaan alkaneeksi Forssan ohjelman kirjaamisesta vuonna 1903. Koko teollistumisen ajan Suomella oli yhteinen päämäärä, milloin mistäkin syystä, mutta hihat oli käärittynä ja tehtävää riitti. Mutta mitä sitten tapahtui??
Yhtäkkiä juna tuli pääteasemalle. Laiturilla on paniikki. Kaikki aseman junat ovat tavalla tai toisella epäkuntoisia. Suurin osa henkilökunnasta korjaa sitä junaa jolla tulimme, josko se kuitenkin jatkaisi matkaa? Osalla matkustajista on omia juna- tai kiinnostavia hyperloop-projekteja. Uudesta päämäärästä tai kulkuneuvosta kuitenkin liikkuu vain epätietoisia arvauksia.
Vuonna 2015 kaksi toisistaan erillistä ihmisryhmää heräsi, osin samoista syistä. Vuoden 2016 alkupuolella herääminen on alkanut muuttua kysymyksiksi siitä mihin olemme menossa, tai olemmeko ylipäätään menossa. Jos menemme, niin miten menemme? Tai miksi asiat ei toimi kun vielä äsken oli niin kivaa.
Onko todellakin, että meillä ei ollutkaan niin selkeää ideaa, kuten Henkka Hyppönen kolumnissaan epäilee:
Mutta tuntuu siltä, että kun ihmisillä on tulevaisuuden näkymä, ongelmat eivät jähmetä. Aloin pohtia suomalaista näkymää. Ainoa näkymä mikä nousi mieleen oli kriisi. Ehkä meillä ei maan alkuvaiheiden jälkeen ole ollutkaan mitään ideaa. Halusimme itsenäiseksi, sitten puolustimme sitä ja lopulta maksoimme sotakorvaukset. Edellisten rinnalla muut ideat ovat naurettavia.
Viisi sataa vuotta sitten Thomas More julkaisi radikaalin romaaninsa Utopia. Se kertoo yhteisöllisyyteen perustuvasta ihannevaltiosta, jossa omaisuus ja työt on jaettu tasan. Utopiassa on kuuden tunnin työpäivä, ilmainen koulutus ja terveydenhoito. Uskonnonvapaus, naispappeus, avioero ja eutanasia ovat sallittuja.
”Jos meillä ei ole mitään yhteistä koodistoa ymmärtää toinen toistamme, niin se on vaarallista. Se romuttaa yhteisöllisyyden”, Askola sanoo.
Suopea tulkinta tarkoittaa, että oletat lähettäjän tarkoittavan sinulle hyvää. Jos luet viestiä suopeasti, tulkitset lipsahdukset, oudot sanankäänteet tai sarkasmin luultavasti hauskoiksi kömmähdyksiksi – tai sitten ohitat ne kokonaan. Jos taas katsot televisiosta poliittisen inhokkisi haastattelua, saattaa luentasi olla vihamielinen. Silloin oletetaan puhujan tai kirjoittavan olevan tyhmä tai ainakin pahantahtoinen.
Yhteiskunnan päämäärän tai syvempien merkitysten miettimisen rinnalla kulkee nyt myös globaalin hyvinvoinnin tasaamisen teema. Matti Apunen pohti kolumnissaan yhteiskuntasopimusta ja arvioi samalla sen mittakaavan auttamattomasti liian pieneksi:
On mieletöntä ajatella, että kehittyvien talouksien satojen miljoonien ihmisten ryntäys maailman työmarkkinoille ei aiheuttaisi sivuvaikutuksia. Kuluttajina nautimme globalisaatiosta halpoina tavaroina ja palveluina, työntekijöinä olemme pulassa.
Samaan aikaan myös Suomen talouskasvun merkitystä ja laatua on herätty pohtimaan laajemminkin. Viimeisimpänä Osmo Soininvaara:
Suomen talous ei ole kasvanut kahdeksaan vuoteen. Syytä on etsitty huonosta onnesta ja kilpailukyvyn menetyksestä. Entä jos Suomi on vain tullut valmiiksi – eikä vain Suomi vaan koko Eurooppa?Onko kasvu loppunut vai onko se vain muuttunut vaikeasti mitattavaksi laadulliseksi kasvuksi?
Lohdullista näkökulmaa tarjoaa tulevaisuuden tutkija Ilkka Halava uskomalla automaation kasvuun mutta myös ostovoiman ylläpitoon jollakin keinolla. Hänen huomionsa tuotannon ja asiakkaiden suhteesta on erittäin ajankohtainen:
”Henry Ford vei aikoinaan pääluottamusmiehen autotehtaalle. Hän esitteli auton moduleja siirtäviä robottikäsiä ja kysyi, että mitenkäs nuo maksavat ay-maksuja. Pääluottamusmies vastasi, että mitenkäs nuo ostavat autoja. Siitä juuri on kyse. Markkinatalous ei toimi ilman ostovoimaa, ja yhteiskunnan tehtävä on sitä tavalla tai toisella järjestää.”
Automaation myötä myös Thomas Moren Utopia mahdollisuudesta käyttää aikaa kehittäviin harrastuksiin voisi toteutua. Perustulo onkin saanut paljon kannatusta yhtenä vaihtoehtona. Kuten esimerkiksi Otto Lehto on todennut:
”Perustulo, tai jokin sen tapainen, voi toimia entistä vapaamman ja reilumman markkinatalouden ensimmäisenä askeleena. Sen tuoman turvan avulla on mahdollista poistaa työmarkkinoiden sääntelyä ja päästää eroon TES:sien yleissitovuudesta. Ennen kaikkea se on ainoa taattu tapa tarjota automaattinen perusturva kaikille kansalaisille, kun valtio ja/tai markkinat epäonnistuvat”, Lehto kirjoittaa.
Yhteiskunnan valmistautuessa teollisen tuotannon jälkeiseen aikaan työelämään ja yrityksiin kohdistuu nyt suuria odotuksia. Kärjessä kulkevat Buurtzorg:n kaltaiset yritykset. Frank Martela tiivistää ilmiön erinomaisesti omassa blogi-kirjoituksessaan:
Itseorganisoituvista yrityksistä, joissa keskijohto on kokonaan eliminoitu, kohistaan tällä hetkellä niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin.
Toisaalta, yrityksiltä odotetaan myös entistä korkeampaa moraalia ja yhteiskunnallista vastuuta. Tapio Aaltonen avaa moraalisia odotuksia hallitusammattilaisen näkökulmasta:
Mutta hallitukselta edellytetään muutakin kuin juridisen vastuun kantamista ja eettisyyttä. Hallituksella tulee olla näkymä siihen, millaiset toimintatavat yrityksessä vallitsevat. Mikäli tätä näkymää ei ole tai mikäli näkymä on sumuinen, hallituksen on syytä ryhtyä kiireellisesti toimenpiteisiin.
Paljon uskoa ihmisiin ja ihmisten kykyyn tehdä yhdessä hyviä asioita. Se on myös Alternativetin poliittisen agenda ytimessä. Siksi puolueen ohjelma näyttää anarkistiselta. Siinä luetellaan enemmän arvoja kuin poliittisia tavoitteita. Tavoitteeksi kiteytetään yhteiskunta, jossa elämänlaatu kasvaa samalla kun yhteiskunnan ympäristökuormitus pienenee. Ajatus yhteiskunnallisesta muutoksesta on siis paljolti toisenlainen kuin muilla puolueilla.
– Me tarvitaan demokratia 2.0. On käytettävä huomattava määrä energiaa sen miettimiseen, miten päätöksentekoa voisi radikaalisti muuttaa. On iso ongelma, että ihmisten mielissä yhteys on poikki sen välillä, mitä meidän arki on ja mitä poliitikot tekevät.
Annetaan lopuksi Esko Valtaojan laittaa talouden historia perspektiiviin upeassa videoinnissa. Lisäksi Oheinen kuva löytyy IL:n jutusta.
