Vuonna 2017 automaatiota on kirottu ja kiitetty. Yhtäaikaa pelätään menetettyjä työpaikkoja sekä yhteiskunnallista riskiä hukata merkittävä osa työikäisistä syrjäytymisen seurauksena. Toisaalta tunnustetaan automaation hyvänä puolena turvallisuuden parantuminen sekä ihmiselle hankalien rutiinitehtävien vähentyminen.
Vuosi 2018 tuo tullessaan tarkempaa keskustelua siitä, millainen maailma olisi oikeastaan hyvä. Näin käy, koska ei ole vaihtoehtoa. Paikalleen ei voida jäädä ja riskit on liian suuria jos ei tehdä mitään.
Vuonna 2017 keskustelu polveili, mutta loppuvuotta kohti on selvää käännettä siihen, että nyt halutaan jo mennä eteenpäin.
24.1.2017 Robotit vievät työt – jos ihmisille ei luoda tekemistä, seurauksena vallankaappauksia
Frank Martelan kolumni kiteyttää melko napakasti automaation synnyttämän ongelman. Jos ei ole tekemistä niin arvokkuuden tunne kärsii. Tähän ei valitettavasti auta uusien sääntöjen määrääminen.
”Pelkkä elossapysyminen ei riitä. Toimeliaana olentona ihminen tarvitsee päiviinsä mielekästä tekemistä ja sosiaalisena eläimenä hän tarvitsee kokemuksen siitä, että pystyy antamaan panoksensa yhteisölle. Kun ihmiseltä riistetään arvokkuuden kokemus ja mielekäs tekeminen, kuukausiraha ei auta, oli se kuinka iso tahansa. Arvokkuuden rippeitä kursitaan kasaan, missä niitä vain on tarjolla.”
Alkusyksystä huomio alkoi kiinnittyä Suomen saavutuksiin. #suomi100 juhlinnan lomassa listattiin kotimaassa ja maailmalla merkittäviä onnistumisia. Kenties useimmiten onnistumisen perusteeksi nostetaan tasavertainen koulutus; kaikille avoin ja ilmainen koulutus omien mahdollisuuksien mukaisesti.
””Oppivelvollisuuden säätäminen vuonna 1921 oli merkittävä edistysaskel. Koulutuksen merkitys työn tuottavuuden paranemisessa alkoi vaikuttaa jo 1950- ja 1960-luvuilla. Kaikista merkittävin oli silti peruskoulu-uudistus, joka tarjosi mahdollisuuksien tasa-arvon”, Heikkinen sanoo. Periaatteessa kuka tahansa pystyi kouluttautumaan haluamaansa ammattiin. Samalla myös kansalaisten koulutustaso nousi laaja-alaisesti, mikä sittemmin edisti kansankunnan vaurastumista ja hyvinvointivaltion syntymistä.”
6.9.2017 Vastuullisuus nousi yritystoiminnan ytimeen
Syksyllä oli useampiakin artikkeleita yritysten vastuullisuudesta. Mahdollisesti Slush vaikutti tähän osaltaan, kutsumalla ratkaisijoita (solvers) mukaan miettimään globaaleja ongelmia. Vastuullinen ja yrittäjyys ja uudet yrittäjyyden muodot ovat selvästi nousemassa tämän vuosisadan merkittäväksi työelämän muutokseksi.
”Nyt yritykset, kansalaisjärjestöt ja julkinen sektori etsivät yhdessä ratkaisuja maapalloa ja sen asukkaita piinaaviin sosiaalisiin, ekologisiin ja taloudellisiin ongelmiin. Yhteistyöhön kannustavat Yhdistyneiden kansakuntien syyskuussa 2015 hyväksymät kestävän kehityksen tavoitteet. Vastuullisen yrityksen tunnusmerkkeihin kuuluvat pitkäjänteisyyden lisäksi avoimuus, nöyryys, toisten kunnioittaminen ja rohkeus. Jos liiketoiminta ja siihen nivottu vastuullisuus rakentuvat tästedes näille arvoille, vastuullisuudesta on hyvää vauhtia tulossa johtamisen uusi normaali.”
Teknologia kehittyy tällä hetkellä nopeasti, vaikka se ei vielä näy juurikaan käytännön elämässä. Yksi mahdollinen yhteiskunnallinen muutostekijä voisi olla 3D-tulostus. Tällöin moderni käsityö voisi hyvinkin palata lähelle ihmisiä, kun tavaroita voitaisi tuottaa hyvin lähellä ihmisiä.
”MITÄ pidemmälle teknologia kehittyy, sitä joustavammaksi teollisuustuotanto muuttuu – ja sitä vähemmän on tarvetta rahdata tavaroita tai niiden osia pitkin maailman meriä. ”Näyttää siltä, että monet korkean teknologian laitteet, kotisi huonekalut ja autosi osat valmistetaan tulevaisuudessa paljon nykyistä lähempänä sitä paikkaa, josta ostat ne”, Livesey toteaa.”
Syksyllä 2017 kirjoittelussa oli paljon uhkakuvia; työpaikat häviävät automaation myötä. Toisaalta kirjoitteluun ilmestyi myös orastavaa toivoa, mitä jos emme vain vielä näe mitä tulee tilalle?
”Maataloudesta hävisi sadassa vuodessa karkeasti arvioiden yli 700 000 työpaikkaa. Mutta työllisyys kasvoi koko ajan. Ihmisiä siirtyi maataloudesta teollisuuteen ja palveluihin. 1900-luvun alussa teollisuudesta sai toimeentulonsa kymmenen ja palveluista viisi prosenttia väestöstä. 80 vuotta myöhemmin teollisuuden osuus oli 19 prosenttia ja palveluiden lähes puolet. Työtehtävät muuttavat muotoaan ja uusia työpaikkoja syntyy muualle. Työpaikkoja katoaa, mutta ihmisiltä ei katoa työ. Näin ainakin valtaosa taloustieteilijöistä uskoo.”
Aamulehti teki isohkon kokoelma-artikkelin kasaamalla yhteen nippuun käsityksen siitä, miten elämä voisi muuttua tulevan 100 vuoden aikana. Kohtalokkaaksi kysymykseksi haastatellut asiantuntijat nostivat koulutuksen.
”Tasa-arvoinen koulutus on ollut satavuotisen Suomen menestystarinan edellytys: olemme pystyneet hyödyntämään jokaisen yksilön osaamisen harvinaisen laajasti. Tulevana vuosisatana koulutus on entistä tärkeämmässä roolissa.”
15.12.2017 Joona-Hermanni Mäkisen kolumni: Utopian tarpeessa
Loppuvuonna ilmestyi pitkästä aikaa utopia-kolumni. Vaikka aihetta muutoin sivutaan, niin pääosin sitä näytetään pelkäävän. Ehkä sana utopia aiheuttaa tunteen haihattelusta? Kolumni kuitenkin ansiokkaasti selittää ja raivaa tilaa utopisteille.
”Hyvinvointivaltiota rakennettaessa lapsilisät, julkinen sairausvakuutus, kahdeksantuntiset työpäivät ja peruskoulu olivat mahdollisia saavuttaa, koska kansanliikkeillä oli vaikutusvaltaa ja utopistinen tavoite(siirryt toiseen palveluun) tasavertaisesta ja oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. Utopisti venyttää keskustelun rajoja, ja mahdollistaa muille keskitien kulkemisen.”
20.12 Roope Mokan kolumni: Miksi uusia uskontoja ei synny
Vuoden 2017 katsauksen päätteeksi sopii erinomaisesti Roope Mokan kolumni uskonnoista. Riippumatta kunkin yksilöllisistä uskomuksista, me asumme tällä pallolla yhdessä. Kun kerran asumme yhdessä, niin toivotan teille erinomaisen rakentavaa vuorovaikutusta vuodelle 2018!
”Koko teollistumisen ajan luulimme olevamme vapaan tahdon yksilöitä, ja tekevämme rationaalisia päätöksiä optimoiden omaa etuamme. Nyt tieteenala toisensa jälkeen on tullut siihen lopputulokseen, että tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Se, että ajattelimme yksilön ja yhteisön olevan toisilleen vastakkaisia ilmiöitä, joiden välisiä etuja pitäisi jatkuvasti neuvotella, ei ole totta. Tieteen silmissä olemme ennen kaikkea biologisia kehoja, neuropsykologisia kokonaisuuksia, jotka määrittyvät yhteydestään muihin kehoihin, vuorovaikutuksessa niin elollisen kuin elottoman maailman kanssa, joka hetki ja auttamattomasti.”