Aihearkisto: Yleinen

Kohta 1. Varmista kotiplaneettasi elinkelpoisuus

Kesä 2018, kun ilmastonmuutos saavutti Suomen? Media on nostanut asiaa pöydälle, osa varovaisemmin ja osa reippaammin, esimerkiksi Kirkko & Kaupunki sarjakuvassa ja artikkelissa. Ilmastonmuutos on tunnettu jo kauan, tiedeyhteisössä ainakin 70-luvulta ja teollisuudessakin jo 80-luvulta.

Ekonomistin mukaan 38 maata kattavassa kyselytutkimuksessa 61% pitää ilmastonmuutosta isona uhkana. Mikä onkin hyvä, koska tiedeyhteisössä vallitsee yhteisymmärrys yhteisymmäryksestä, ilmastonmuutos on todellinen. Ekonomistin lisäksi myös Forbes on alkanut todella huolestua ihmiskunnan tulevaisuudesta. TheGuardianin jutussa todetaan ihmiskunnan ainoaksi mahdollisuudeksi  nollapäästöihin siirtyminen välittömästi. Myös BBC keräsi ’hothouse earth’ riskit ja löysi konkreettisia toimia:

”Sen lisäksi, että lopetamme fossiilisten polttoaineiden käytön 2050 mennessä, meidän täytyy istuttaa huomattavasti puita, suojella metsiä, löytää tapoja estää (liikaa) auringonsäteilyä sekä kehittää koneita imemään hiilidioksidia ilmakehästä”
– vapaa käännös

Jos ilmastonmuutokseen sovelletaan teollisuudesta ja kauppapolitiikasta tuttua riskianalyysiä, niin tapahtuman todennäköisyyden lisäksi tulee huomioida vaikutus. Toimenpidepäätöksessä huomioidaan siis ulkoisen tapahtuman todennäköisyys JA sen vaikutus. Jos vaikutus on peruuttamaton, tulisi riskille tehdä jotakin välittömästi.

Valtiovarainministeriön arviointioppaan ohjeiden ja esimerkin perusteella ilmastonmuutos lienee sietämätön riskiTarvehierarkian hengessä ensimmäinen varmistettava asia vuodelle 2048 on elinkelpoinen planeetta.

Erityisen hyvä uutinen on, että suurin osa ilmastonmuutoksen torjunnasta on ihan järkeviä toimenpiteitä, vaikka pahin riski ei toteutuisikaan. Puhtaampi ilma, vesi, luonto ja luonnon varojen säästäminen ovat itsessään hyviä asioita ja ehkäisevät myös monia muita ongelmia.

earth-3505193_640

Mitä sitten voimme tehdä?

Ylätason ajatuksia löytyy paitsi Yk:n ohjelmasta niin teollisuuden puhtaan teknologian tavoitteista, politiikasta, useiden ajatushautomoiden raporteistakansalaisjärjestöistä sekä tietysti ruohonjuuritasolta; esim hiilijalanjäljen kompensointi. Yksittäisen ihmisen ostopäätös tai säästäminen tuntuu joskus mitättömältä teolta, mutta jos jokainen kutsuu mukaan 10 kaveria, niin muutos voi olla hyvinkin nopea. Yritykset toimivat vain jos löytävät asiakkaita!

Useilla teollisuuden aloilla on huomattavan paljon mahdollisuuksia veden, energian ja materiaalin kulutuksen vähentämisessä. Nykyisellään luonnonvarojen ympäristökustannus on ollut käytännössä liian halpa yrityksille tai jäänyt kokonaan yhteiskuntien selvitettäväksi. Arkisella tasolla vaikuttavat esimerkiksi sähköautojen yleistyminen, sisäviljelyn yleistyminen, kasviksista jalostetut lihaimitaatiot ja hyvät kasvisreseptit. Toisaalta myös puutalojen rakentaminen, aurinkoenergian lisääminen ja ylipäätään kestävän kehityksen tuotteiden/palveluiden valitseminen.

Planeetan elinkelpoisuutta varmistaisi siis biodiversiteetin ennallistaminen, ihmiskunnan hiilineutraalius, kiertotalous sekä globaali (materian) verotus menetelmänä.

Yksi utopia, kiitos.

Vuonna 2017 automaatiota on kirottu ja kiitetty. Yhtäaikaa pelätään menetettyjä työpaikkoja sekä yhteiskunnallista riskiä hukata merkittävä osa työikäisistä syrjäytymisen seurauksena. Toisaalta tunnustetaan automaation hyvänä puolena turvallisuuden parantuminen sekä ihmiselle hankalien rutiinitehtävien vähentyminen.

Vuosi 2018 tuo tullessaan tarkempaa keskustelua siitä, millainen maailma olisi oikeastaan hyvä. Näin käy, koska ei ole vaihtoehtoa. Paikalleen ei voida jäädä ja riskit on liian suuria jos ei tehdä mitään.

Vuonna 2017 keskustelu polveili, mutta loppuvuotta kohti on selvää käännettä siihen, että nyt halutaan jo mennä eteenpäin.

24.1.2017 Robotit vievät työt – jos ihmisille ei luoda tekemistä, seurauksena vallankaappauksia

Frank Martelan kolumni kiteyttää melko napakasti automaation synnyttämän ongelman. Jos ei ole tekemistä niin arvokkuuden tunne kärsii. Tähän ei valitettavasti auta uusien sääntöjen määrääminen.

”Pelkkä elossapysyminen ei riitä. Toimeliaana olentona ihminen tarvitsee päiviinsä mielekästä tekemistä ja sosiaalisena eläimenä hän tarvitsee kokemuksen siitä, että pystyy antamaan panoksensa yhteisölle. Kun ihmiseltä riistetään arvokkuuden kokemus ja mielekäs tekeminen, kuukausiraha ei auta, oli se kuinka iso tahansa. Arvokkuuden rippeitä kursitaan kasaan, missä niitä vain on tarjolla.”

5.8.2017 Köyhä ja suljettu Suomi nousi 150 vuodessa maailman huipulle – ”Nousua voi pitää harvinaisena menestyksenä”

Alkusyksystä huomio alkoi kiinnittyä Suomen saavutuksiin. #suomi100 juhlinnan lomassa listattiin kotimaassa ja maailmalla merkittäviä onnistumisia. Kenties useimmiten onnistumisen perusteeksi nostetaan tasavertainen koulutus; kaikille avoin ja ilmainen koulutus omien mahdollisuuksien mukaisesti.

””Oppivelvollisuuden säätäminen vuonna 1921 oli merkittävä edistysaskel. Koulutuksen merkitys työn tuottavuuden paranemisessa alkoi vaikuttaa jo 1950- ja 1960-luvuilla. Kaikista merkittävin oli silti peruskoulu-uudistus, joka tarjosi mahdollisuuksien tasa-arvon”, Heikkinen sanoo. Periaatteessa kuka tahansa pystyi kouluttautumaan haluamaansa ammattiin. Samalla myös kansalaisten koulutustaso nousi laaja-alaisesti, mikä sittemmin edisti kansankunnan vaurastumista ja hyvinvointivaltion syntymistä.”

6.9.2017 Vastuullisuus nousi yritystoiminnan ytimeen

Syksyllä oli useampiakin artikkeleita yritysten vastuullisuudesta. Mahdollisesti Slush vaikutti tähän osaltaan, kutsumalla ratkaisijoita (solvers) mukaan miettimään globaaleja ongelmia. Vastuullinen ja yrittäjyys ja uudet yrittäjyyden muodot ovat selvästi nousemassa tämän vuosisadan merkittäväksi työelämän muutokseksi.

”Nyt yritykset, kansalaisjärjestöt ja julkinen sektori etsivät yhdessä ratkaisuja maapalloa ja sen asukkaita piinaaviin sosiaalisiin, ekologisiin ja taloudellisiin ongelmiin. Yhteistyöhön kannustavat Yhdistyneiden kansakuntien syyskuussa 2015 hyväksymät kestävän kehityksen tavoitteet. Vastuullisen yrityksen tunnusmerkkeihin kuuluvat pitkäjänteisyyden lisäksi avoimuus, nöyryys, toisten kunnioittaminen ja rohkeus. Jos liiketoiminta ja siihen nivottu vastuullisuus rakentuvat tästedes näille arvoille, vastuullisuudesta on hyvää vauhtia tulossa johtamisen uusi normaali.”

1.10.2017 Meneillään on teollisuuden vallankumous: Globalisaatio on vastatuulessa, kun robotit ja 3d-tulostus tuovat tehtaat takaisin kotikentille

Teknologia kehittyy tällä hetkellä nopeasti, vaikka se ei vielä näy juurikaan käytännön elämässä. Yksi mahdollinen yhteiskunnallinen muutostekijä voisi olla 3D-tulostus. Tällöin moderni käsityö voisi hyvinkin palata lähelle ihmisiä, kun tavaroita voitaisi tuottaa hyvin lähellä ihmisiä.

”MITÄ pidemmälle teknologia kehittyy, sitä joustavammaksi teollisuustuotanto muuttuu – ja sitä vähemmän on tarvetta rahdata tavaroita tai niiden osia pitkin maailman meriä. ”Näyttää siltä, että monet korkean teknologian laitteet, kotisi huonekalut ja autosi osat valmistetaan tulevaisuudessa paljon nykyistä lähempänä sitä paikkaa, josta ostat ne”, Livesey toteaa.”

23.10.2017 OP:sta katoaa tuhansia työpaikkoja, tuleeko mitään tilalle? Historia opettaa, että teknologia sekä tuhoaa että luo työtä

Syksyllä 2017 kirjoittelussa oli paljon uhkakuvia; työpaikat häviävät automaation myötä. Toisaalta kirjoitteluun ilmestyi myös orastavaa toivoa, mitä jos emme vain vielä näe mitä tulee tilalle?

”Maataloudesta hävisi sadassa vuodessa karkeasti arvioiden yli 700  000 työpaikkaa. Mutta työllisyys kasvoi koko ajan. Ihmisiä siirtyi maataloudesta teollisuuteen ja palveluihin. 1900-luvun alussa teollisuudesta sai toimeentulonsa kymmenen ja palveluista viisi prosenttia väestöstä. 80 vuotta myöhemmin teollisuuden osuus oli 19 prosenttia ja palveluiden lähes puolet. Työtehtävät muuttavat muotoaan ja uusia työpaikkoja syntyy muualle. Työpaikkoja katoaa, mutta ihmisiltä ei katoa työ. Näin ainakin valtaosa taloustieteilijöistä uskoo.”

3.12.2017 Ennustimme, miten elämäsi muuttuu sadassa vuodessa: Tampere yhdistyy Helsinkiin ja syöpä selätetään – Suomen menestys on kiinni yhdestä kohtalokkaasta kysymyksestä

Aamulehti teki isohkon kokoelma-artikkelin kasaamalla yhteen nippuun käsityksen siitä, miten elämä voisi muuttua tulevan 100 vuoden aikana. Kohtalokkaaksi kysymykseksi haastatellut asiantuntijat nostivat koulutuksen.

”Tasa-arvoinen koulutus on ollut satavuotisen Suomen menestystarinan edellytys: olemme pystyneet hyödyntämään jokaisen yksilön osaamisen harvinaisen laajasti. Tulevana vuosisatana koulutus on entistä tärkeämmässä roolissa.”

15.12.2017 Joona-Hermanni Mäkisen kolumni: Utopian tarpeessa

Loppuvuonna ilmestyi pitkästä aikaa utopia-kolumni. Vaikka aihetta muutoin sivutaan, niin pääosin sitä näytetään pelkäävän. Ehkä sana utopia aiheuttaa tunteen haihattelusta? Kolumni kuitenkin ansiokkaasti selittää ja raivaa tilaa utopisteille.

”Hyvinvointivaltiota rakennettaessa lapsilisät, julkinen sairausvakuutus, kahdeksantuntiset työpäivät ja peruskoulu olivat mahdollisia saavuttaa, koska kansanliikkeillä oli vaikutusvaltaa ja utopistinen tavoite(siirryt toiseen palveluun) tasavertaisesta ja oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. Utopisti venyttää keskustelun rajoja, ja mahdollistaa muille keskitien kulkemisen.”

20.12 Roope Mokan kolumni: Miksi uusia uskontoja ei synny

Vuoden 2017 katsauksen päätteeksi sopii erinomaisesti Roope Mokan kolumni uskonnoista. Riippumatta kunkin yksilöllisistä uskomuksista, me asumme tällä pallolla yhdessä. Kun kerran asumme yhdessä, niin toivotan teille erinomaisen rakentavaa vuorovaikutusta vuodelle 2018!

”Koko teollistumisen ajan luulimme olevamme vapaan tahdon yksilöitä, ja tekevämme rationaalisia päätöksiä optimoiden omaa etuamme. Nyt tieteenala toisensa jälkeen on tullut siihen lopputulokseen, että tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Se, että ajattelimme yksilön ja yhteisön olevan toisilleen vastakkaisia ilmiöitä, joiden välisiä etuja pitäisi jatkuvasti neuvotella, ei ole totta. Tieteen silmissä olemme ennen kaikkea biologisia kehoja, neuropsykologisia kokonaisuuksia, jotka määrittyvät yhteydestään muihin kehoihin, vuorovaikutuksessa niin elollisen kuin elottoman maailman kanssa, joka hetki ja auttamattomasti.”

 

 

Koko kansa tarvehierarkian huipulle

 

Olisiko mahdollista sopia yhdessä, että vuoteen 2048 mennessä kaikki suomalaiset ovat tarvehierarkian huipulla? Selvää on ainakin se, että tarvitsemme uuden tajuntaa mullistavan päämäärän.

1900-luvun hyvinvointiyhteiskunnan suuret tavoitteet linjattiin vuoden 1903 Forssan kokouksessa. Tuo Forssan ohjelma oli pääasiallinen poliittinen konsensus aina 1950-luvulle saakka. Senkin jälkeen päämääränä on ollut samankaltainen hyvinvointiyhteiskunta. Vuosituhannen vaihteen jälkeen ongelmaksi on muodostunut, että kaikki hyvinvointiyhteiskunnan päätavoitteet on täytetty, mutta maailma ei vaan pysynyt ennallaan. Osa työpaikoista muutti Kiinaan. Tuli uusia ongelmia. Syntyi myös kiista siitä miten varat tulisi käyttää. Meillä ei yhtäkkiä olekaan varaa kaikkeen siihen mitä olemme toivoneet.

Äskettäin julkaistu Demos Helsingin Seuraava Erä pohtii perustuloa yhteiskunnallisena ratkaisumallina. Sitran kanssa toteutettu pohdinto selvittää kattavasti perustulon eri puolia. Roope Mokka on myös ehdottanut perustuloa X ja Y sukupolvien suureksi yhteiskunnalliseksi päämääräksi (perustulo – moonshot). Tämän päivän olettama on, että kaikille ei tule riittämään työtä automaation vallatessa yhä useampia työtehtäviä.

Entä jos oikea kysymys ei olekaan se, että mitä teemme työttömyyden kanssa. Mitä jos parempi kysymys olisi, että millaista elämäää ihmiset haluavat elää?


Herra Mashlow mietti asiaa ja julkaisi hierarkisen mallin ihmisen perustarpeista vuonna 1943.
 MaslowsHierarchyOfNeeds.svg
Maslow’n mukaan ihmisen tarpeiden hierarkkinen järjestys (lista ja kuva wikipediasta) on:
  1. fysiologiset tarpeet (Physiological needs)
  2. turvallisuuden tarpeet (Safety)
  3. yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet (Love/belonging)
  4. arvonannon tarpeet (Esteem).
  5. itsensä toteuttamisen tarpeet (Self-actualization).

Jos otamme lähtökohdaksi auttaa kaikki kansalaiset tarvehierarkian huipulle, niin miten sellainen yhteiskunta toimisi? Mitä sellainen yhteiskunta arvostaa? Mikä sellaisessa yhteiskunnassa motivoi yksilöä kehittämään itseään ja yhteiskuntaa? Mitä jos yksilö käyttää vapauttaan väärin rikkomalla sovittuja sääntöjä?

Nykyinen pohjoismainen malli on tukeva alusta tehdä seuraava loikka. Tästä alustasta on hyvä ponnistaa seuraavaan tavoitteeseen. Hyvä päämäärä selkiyttää myös koulutusmallin, työelämäkäytöntöjen, lainsäädännön, talousmallin sekä yhteiskunnan arvojen sopimista.

Jos päämäärä on nostaa kaikki suomalaiset tarvehierarkian huipulle, niin perustulo, mahdollisuus hyvään koulutukseen, turvallinen yhteiskunta ja puhdas luonto voisivat olla erittäin hyviä menetelmiä.

Onnellinen yhteisö on lopulta myös tuottavampi, kuten myös Ekonomi lehden artikkelissa todetaan.

Saisiko olla yksi renesanssi?

 

1700-luvulla alkaneen automaation on esitetty kiihdyttävän työttömyyttä 2000-luvulla. Synkeä ennuste tulevasta syö kovaa vauhtia yhteiskunnan moraalista selkärankaa. Voisiko Suomi ja Eurooppa kuitenkin valita renesanssin tien?

Tunnetusti yhteiskunnallisen kriisin taustalla on useita tekijöitä:
  • taloudellinen pääoma on keskittynyt kohtuuttoman paljon
  • poliittinen valta ei ole pystynyt luomaan reiluja pelisääntöjä
  • lehdistöllä on vaikeuksia tehtävässään demokratian vahtikoirana
Eurooppa on samankaltaisessa risteyksessä kuin Rooma aikanaan. Rooman valtakunta hajosi esimerkiksi korruptioon ja veltostumiseen. Löytääkö Eurooppa ja Suomi paremman tien?
Herääminen

 Vuosien 2015 ja 2016 aikana Suomessa oli suuri suru hyvinvointiyhteiskunnan ongelmista ja euroopan pakolaiskriisistä. Suru yhdistettynä globaaleihin tapahtumiin, kuten Brexit ja Trump, herätti viimeisetkin uinuvat poliitikot.

Kanerva sanoo, että hän sai heti Yhdysvaltoihin lennettyään selville tutkimustuloksia, joiden mukaan suuri osa äänestäjistä halusi muutosta. Tällaisten tulosten on helppo ajatella suosivan Trumpia, sillä Hillary Clintonia pidettiin istuvan presidentin Barack Obaman työn ja aatelinjan jatkajana.

– Muutoshalu näkyi kaikista tutkimuksista ja selvityksistä. Minä muiden mukana en nähnyt sitä todellisuutta kuin vasta täällä.

Peteri Thiel summasi ristiriidan oivallisesti kommentoidessaan Trumpia (vapaa käännös):
Media ei ottanut koskaan Trumpia vakavasti, mutta suhtautui häneen aina kirjaimellisesti. Kannattajat toisaalta eivät ottaneet häntä koskaan kirjaimellisesti, mutta suhtautuivat häneen aina vakavasti.
Jukka Hakala puolestaan korosti poliittisen viestinnän ongelmaa:
Vaalien keskeinen viestinnällinen oppi onkin tässä. Selkeä ja ihmisiä puhutteleva visio on aina tehokkaampi kuin vaikeammin hahmotettavat arvot tai abstraktille tasolle jäävät julkilausumat.
Osana vuoden 2016 lopun heräämistä HS pohti kokooma-artikkelissa Trump ilmiötä.  HS on pohtinut myös sekä omaa rooliaan että jaetun ymmärryksen merkitystä demokratiassa:
Heimomediaan liittyy kuitenkin pikkuseikka nimeltä demokraattinen yhteiskuntamalli. Sen perustana on länsimaissa pidetty jaettua julkisuutta – yhteistä pintaa, jossa kansakunnat löytävät ne asiat, joista puhua tai joita ratkaista. Jos tämä pinta katoaa, katoaa suuri osa koko demokratiasta.
VARMASTI TODENNÄKÖISIN– ja ehdottomasti toivottavin – suunta on, että valtamedian journalismi Yhdysvalloissa ei luovu perusarvoistaan, vallanpitäjien haastamisesta, heikkojen ja hiljaisten ongelmien esittelystä ja totuuden tavoittelusta.

Jotakin muuta sen sijaan on muutettava, jotta se saa taas mandaatin koota kansa yhteisen pinnan äärelle.

Myös Soininvaara perää reipasta markkinatalouden uudistusta:
Olennaista on uudistaa markkinataloutta. Kirjoitin tästä elokuussa otsikolla Markkinataloutta pitää uudistaa. Toimeen pitää tarttua nopeasti, koska demokratiassa ei ole mahdollista, että taloudellinen kehitys on kansan enemmistön etujen vastaista.
Avauksen iloisen renesanssin suuntaan tekee Atte Harjanne:
Politiikkaa ei voi tehdä vain anarkian ja kaaoksen kautta; sille, että politiikka on sellaista kuin se on, on oikeasti monta hyvää syytä. Asiantuntemusta ja kokemusta pitää osata arvostaa. Silti ihmisluontoa ja ajankuvaa ei voi yksinkertaisesti kieltää, vaan siihen pitää vastata. Reykjavikin esimerkki osoittaa, että poliittinen protesti voi olla humaani, hauska, vastuuntuntoinen ja hyväsydäminen – ja kunnioittaa demokratiaa. Ehkä meidän myös hyvien puolella pitäisi tehdä enemmän asioita läpällä, luottaa intuitioon ja heittää ranttaliksi. Olla ihmisiä, kämmätä ja korjata, edetä fiilispohjalla, kommentoida räävittömästi ja nostaa lempeitä narreja haastamaan ilkeät klovnit.
Ponnahduslauta seuraavalla tasolle

Euroopassa on eletty humanismin ja kristinuskon eri variaatioiden pohjalta muodostettujen arvojen mukaisesti kymmeniä vuosia, kolmannen teollisen vallankumouksen ajan. Ongelmista huolimatta valistuksen aatteen ja peruskoulun luoma ponnahduslauta ovat erinomainen lähtökohta seuraavalle loikalle.

Suomessa arvoja on tutkinut esimerkiksi Martti Puohiniemi. Hän on hyödyntänyt mm Schwartzin arvoteorioita.

nayttokuva-2016-12-26-kello-21-20-09
Tutkimuksissaan (kuva) Puohiniemi on huomannut, että suomalaiset ovat monipuolinen porukka:
nayttokuva-2016-12-26-kello-21-22-23

Käytännön tasolla yhteinen arvopohja on edelleen olemassa ja arvojen päälle on mahdollista rakentaa uutta. Oheinen kuva summaa yhteisiä arvoja t-median tutkimuksen mukaisesti.

Vaikka suomalaisuus yhä edelleen koostuu eri asioita arvostavista ihmisryhmistä, niin yhteinen ponnahduslauta on vielä kunnossa. Suuri kysymys on, pystyykö Suomi keksimään arvopohjaan sopivan yhteisen päämäärän ja uudistumaan sopivasti. Renesanssi vaatii sopivasti uudistushalua, säilyttämistä ja opportunistista rohkeutta. Kaikkea vanhaa ei kannata uudistaa, eikä kaikkea vanhaa voi säilyttää.

Verkostopankki 2000-luvun malliin

Teknologia metallituotteiden valmistamiseksi oli olemassa pitkän aikaa ennen teollistumisen alkua 1760-luvulla. Tuolloin kaupungistuminen oli jo vakiintunutta ja sivilisaatiolla oli käytettävissään useita teknologioita logistiikan, ruuan tuotannon sekä päivittäisen työtehokkuuden ylläpitämiseksi. Ensimmäinen teollinen vallankumous muutti aiempaa yhteiskuntajärjestystä merkittävästi: työn automatisointi ja systemaattinen järjestäminen pienempiin osiin sai alkunsa. Aikakauden ikoninen teollisuuskone on kehruujenny, joka loi esimerkin paitsi tehdastyölle niin erikoistumiselle. Koneiden rakentajat, käyttäjät ja huoltajat olivat eri henkilöitä. Samalla perheyhteisöjen sisäinen työnjako murtui kun teollinen tuotanto alkoi korvata aiemmin puhdetöinä tehtyjä käyttöesineitä.

Teollistumisen toinen aalto kiihdytti muutosta 1800-luvun lopulla ja samalla teollinen vallankumous levisi kattamaan Euroopan, Venäjän, Japanin ja Australian. Kolmas teollinen vallankumous käynnistyi vaivihkaa jo 1800-luvun alkupuolella akun keksimisen ja Michael Faradayn tutkimusten myötä. Koko 1800-luvun jatkunut tutkimus sähköopin parissa kulminoitui transistorin keksimiseen 1900-luvun taitteessa, mikä osaltaan kiihdytti automaatiota valtavasti. Kiinnostava kuriositeetti sekin, että transistori oli aluksi vain keino estää hehkulamppujen nokeentumista.

Historian näkökulmasta teollistuminen nähdään hitaana kehityksen jatkumona. Aihetta tutkineet Peter Stearn ja Thomas Misa näkevät prosessin ja sen yhteiskunnalliset vaikutukset eri tavoin, mutta ovat samaa mieltä siitä, että muutos on yhtä merkittävä kuin muutos keräilijäyhteiskunnasta maatalousyhteiskuntaan. Yhteisön elämänmuoto on muuttunut ja muuttuu merkittävästi erilaiseksi kuin ennen teollistumisen alkua.

Peter Stearn listaa muutamia asioita, jotka olivat merkittäviä edellytyksiä yhteiskunnalliselle muutokselle 1700-luvun Englannissa: 1) Työvoiman vapautuminen maataloudesta, 2) Artisaanien valinnan vapaus Kilta-järjestelmän heikettyä, 3) Valtion tuki muutokselle, 4) Paikallisen osaamisen tukeminen, 5) Infrastruktuurin kehittäminen, 6) Yrittämisen tekeminen helpoksi, 7) Hyvä pääsy resursseihin, 8) Yhteiskunnallinen vapaus kokeilemiseen ja esim erilaisten uskotojen hyväksyminen. Toisaalta teollistumista ja automatisointia on myös pelätty koko käynnissä olevan prosessin ajan.

Lopulta vuoden 2008 talouskriisi käynnisti keskustelun siitä miten talousjärjestelmää pitäisi ohjata ja mihin suuntaan tulisi pyrkiä. Eräs kantava teema on hiilineutraalitalous, jota Harward Business Review (HBR) pitää tämän vuosisadan keskeisenä päämääränä omassa artikkelissaan. Lisäksi HBR esittää, että uudet yhteistyömallit sekä resurssien tehokkaampi käyttö mullistavat monia toimialoja. Viimeisimpänä esimerkkinä muutoksesta ja sen nopeudesta ovat blockchain-teknologiaan perustuvat itsenäiset hajautetut organisaatiot. Itsenäisten organisaatioiden kanssa yhteensopiva trendi on myös algoritmitalous, jossa toisaalta annetaan tehtäviä algoritmien hoidettavaksi ja toisaalta käydään kauppaa algoritmeillä. Teollisuus näkee neljännen teollisuuden vaiheen tuotantokeskeisesti mutta asian voi nähdä myös yhteiskunnallisesti.

The Atlantic -lehti kehitti kolme skenaariota tulevaisuuden yhteiskunnasta. Ensimmäinen on automaatioon perustuva yhteiskunta, jossa keskeisenä tavoittena on ratkaista vapaa-ajan ongelma. Toinen skenaario on käsityöläisten paluu modernien työkalujen turvin. Uusi teknologia kuten 3D-tulostus mahdollistaa monimutkaisten mutta ihmisten suunnittelemien ja rakentamien esineden tekemisen paikallisesti. Kolmas skenaario on kilpailu vähistä palkkatöistä. Keskimäärin ihmisten toimeentulo koostuisi monista epävarmoista tehtävistä, minkä oletetaan lisäävän turvattomuutta ja köyhyyttä.

The Guardian puolestaan kirjoitti vuonna 2015 Capital Instituutin näkemyksistä seuraavasti [vapaa käännös]: ”talouden ymmärtäminen dynaamisina suhteina ja kokonaisuuksina saattaa johtaa tarkkaan toimitusketjujen, kiertotalouden tai yhteisötalouden selvityksen”. Samassa hengessä Joseph Stiglitz korosti Davosin kokoontumisesssa mittatyökalujen merkitystä [vapaa käännös]: ”On aika määritellä talous uudestaan ja varmistaa, että bruttokansantuote, tai sen korvaaja, ottaa huomioon myös kotityön ja yhteisöjen tekemän työn”. Stiglitz siis tunnustaa mittareiden keskeisen vaikutuksen päätöksenteossa. Yksi esimerkki vaihtoehtoisesta laskentamallista on bruttokansanonnellisuus. Taloudellisen toiminnan mittaamista helpottanee myös asioiden internet (IoT), jonka ennustetaan tuovan vaikkapa lämpömittarit ja kengät internettiin.

Arvovaltaisessa keskustelussa nykymallin ongelmista ja tämän vuosisadan tavoitteista esiintyy siis ainakin hiilineutraalitalous, uudet yhteistyömallit, resurssien tehokkaampi hyödyntäminen ja kiertotalous. Näiden rinnalla tai näistä johtuen myös talouden mittaamiseen tarvitaan uusia työkaluja. Monien muiden tavoin IBM esittää blockchainia osaksi ratkaisua. Kun välittäjä otetaan pois palveluketjusta niin syntyy tilaa aidolle vuorovaikutteiselle liiketoiminnalle. IBM ei ole yksin teknisen ratkaisumallin kanssa, esimerkiksi Economist korostaa lohkoketju-teknologian merkitystä pankkisektorille.

Suomessa asiasta on kirjoittanut esimerkiksi Miki Kuusinen Talouselämän kolumnissaan:

”Jos lohkoketjun mahdollistama avoimeen ja hajautettuun dataan perustuva oikeuksien ja niin sanottujen älykkäiden sopimusten tilinpito voidaan valjastaa osaankin visioiduista käyttötarkoituksista, on kyseessä digitaalinen meteoriitti. Se voi hävittää keskitetyn rahoitusjärjestelmän dinosaurukset. Se voi myös mahdollistaa aivan uudenlaisen tehokkuuden.”

Lohkoketjua onkin verrattu esimerkiksi internettiin teknologiana, jonka avulla voidaan rakentaa monenlaisia uusia palvelumalleja. Sari Stenforsin haastattelu tiivistää tämän näkökulman erinomaisesti:

”Arkisia esimerkkejä ovat testamentti, autokauppa, asuntokauppa, laina kaverille tai jopa avioliitto”.

Lohkoketjuista povataan siis työkalua verkostomallisen liiketoiminnan käyttöön. Finanssitalouden puolella Bitcoin on ensimmäinen ja tunnetuin puhtaasti digitaalinen ja blockchain-teknologiaan perustuva valuutta. Bitcoinin erityisominaisuus on louhinta; algoritmit louhivat bitcoineja kuten mainari louhii kultaa. Mitä enemmän bitcoineja on löydetty sitä työläämpää on löytää lisää bitcoineja. Bitcoin ei kuitenkaan ole ainoa blockchain valuutta -sovellus; Freico-niminen digitaalinen valuutta on rakennettu demurrage-säilytysmaksun periaatteelle. Demurrage-mallissa tavoitteena on pitää raha vaihdon välineenä ja kannustaa rahan liikkumista.

Ensimmäiseen teolliseen vallankumoukseen verrattuna meillä näyttäisi olevan kaikki edellytykset uuteen loikkaan seuraavalla tuottavuuden tasolle: logistiikan, ruuan tuotannon sekä päivittäisen työtehokkuuden ylläpitoon on olemassa useita teknologisia ratkaisuja. Loikkaan valmistava keskustelu yritysten moraalista on muuttunut vilkkaaksi samalla kun jakamistaloutta on alettu käsittelemään vakavasti.

Seuraavan vuosisadan työelämältä ja taloudelta on lupa odottaa ainakin näitä asioita: hiilineutraalitalous, läpinäkyvä materian kiertotalous, puhdas ja läpinäkyvä ruuantuotanto, helppo ja taloudellisesti kannattava vertaistalous, resurssien tehokas hyödyntäminen jakamisen avulla sekä algoritminen tiedon jalostaminen avoimesti. Lisäksi on pian löydettävä se asia jota halutaan mitata, tähän bruttokansanonnellisuus antaa hyvän esimerkin.

Yhteiseksi nimittäjäksi nousee globaali tieto- ja tavaravirtojen läpinäkyvyys sekä talousmalli lohkoketjua vastaavaan teknologian avulla. Vaihdannan välineeksi ja velkasuhteiden kirjanpitoon on tarjolla useampiakin luottamuksen säilyttäviä vaihtoehtoja. Teknologiset ja yhteiskunnalliset edellytykset neljännen teollisen vallankumouksen toteuttamiselle ovat siis olemassa.

Joustavasti edustuksellinen valtio

Edisonin kerrotaan sanoneen, että kaiken keksimisen päämääränä tulisi olla ihmisten elämänlaadun parantaminen. Osuvasti hänen ensimmäinen patentoitu keksintönsä olikin sähköinen äänestyslaite. Laitteen ylevä päämäärä oli tehostaa hallinnon toimintaa, mutta laite tuli tylysti hylätyksi, koska laite koettiin uhaksi politikoinnille ja väsytystaisteluille äänestystilanteissa. Tämän jälkeen Edison lisäsikin omaan periaatteeseensa ajatuksen kaupallisuudesta: keksimisen päämäärä on elämänlaadun parantaminen asiakaslähtöisesti.

Vuoden 1869 patentista on toki kulunut aikaa ja moderni parlamentti käyttää tänäpäivänä sähköistä äänestysmenettelyä. Sähköistä äänestystä on sekä testattu että menestyksekkäästi käytetty myös valtiollisella tasolla, mutta edelleen hallintomalli ja päätöksenteko perustuvat lähes antiikin aikaisiin periaatteisiin.

 

Mitä hyvältä hallintomallilta tai päätöksenteon periaatteelta sitten vaaditaan?

Ihan ensimmäiseksi voidaan toivoa päätöksenteon arvojen ja normien valinnan olevan rationaalista. Mikko Lahtisen kirjassa rationaaliselta ajattelulta edellytetään kolmea asiaa: Ensimmäinen rationaalisen ajattelun muoto on kognitiivinen järkevyys asiaintilojen toteamisessa ja tosien uskomusten muotoilussa. Toinen muoto on praktinen järkevyys eli toimintavaihtoehtojen hyödyllisyyden arviointi ja toimintasuosituksia. Kolmantena evaluoiva järkevyys jotta voidaan muodostaa arvostuksia väline- ja itseisarvojen kesken.

Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja tutkimuksessa on yhtäläisesti odotus eettisesti korkeasta toiminnasta. Toisinaan käy kuitenkin niin, että yhteisö tai instituutio syö omat arvonsa ja olemassa olosta tulee eettistä toimintaa tärkeämpi periaate. Tällöin syntyy tilaa ja tarve ’pilliinpuhaltajille’ eli ilmiantajille. Edward Snowden lienee lähiaikojen tunnetuin esimerkki sekä ilmiantojen tärkeydestä että niiden vaarallisuudesta ilmiantajalle itselleen.

Ilmiantaja voi olla tärkeässä roolissa myös tiedon julkisuutta vaalittaessa. Tiedon avoimuus on keskeinen edellytys tiedon itsekorjautuvuudelle sekä kumuloitumiselle. Periaatteiden määrittämisen tulisi siis olla avointa ja kansanvaltaista.

Humen yhteiskunnallisia periaatteita

Hallintomallin periaatteita voi hakea myös historiasta, koska nyt käsissä oleva yhteiskunnallinen murros ei ole maailmanhistorian ensimmäinen. David Hume kuvaa ideaansa eräästä täydellisestä yhteisen hyvän yhteenliittymästä (essee: Idea of a Perfect Commonwealth, 1752) erittäin yksityiskohtaisesti. Hume tavoittelee selvästi realistista näkökulmaa ajatukselleen hyvästä valtiosta, mitä suomennoksen nimi Täydellisen valtion idea ehkä aiheellisesti korostaa.

Hume aloittaa esseensä Täydellisen valtion ideasta hyvin voimallisella ja valtiomiesmäisellä kannanotolla yhteiskunnallisiin uudistuksiin:

”Vakiintuneella hallituksella on puolellaan ääretön etu juuri siksi, että se on vakiintunut; sillä ihmiskunnan enemmistöä hallitaan auktoriteetillä eikä järjellä, eikä auktoriteettiä suoda millekään millä ei ole pitkän ikänsä tuomaa suositusta puolellaan. Siksi viisaan vallankäyttäjän tapana ei voi koskaan olla tähän asiaan sekaantuminen tai kokeiluihin ryhtyminen vain omaksutun argumentin ja filosofian vuoksi. Hän kunnioittaa syvästi sitä, mihin aika on jättänyt jälkensä, ja vaikka hän saattaakin yrittää joitain uudistuksia yleisen hyvän vuoksi, hän silti mukauttaa uudet ajatuksensa mahdollisimman pitkälle entiseen rakenteeseen ja säilyttää kokonaisina valtion perustuksien tärkeimmät tukipilarit.”

Alustuksen voimallisuudesta huolimatta essee pureutuu nimenomaan siihen kysymykseen, onko löydettävissä pohja täydelliselle perustuslaille ja hallitusmuodolle. Edelleen hän toteaa, että ”kaikki hallitussuunnitelmat, jotka edellyttävät ihmiskunnan tottumusten suurta uudistumista, ovat puhtaasti kuvitteellisia”.

Hume jakaa valtion ensin sataan piirikuntaan, joista jokaisella on yksi senaattori. Kukin senaattori edustaa sadan pitäjän piirikunnallisia edustajia. Senaattori vastaa toiminnastaan kymmenelle (10) piirikunnallisille valtuutetulle, jotka yhden piirikunnan 100 piirikunnallista edustajaa valitsevat keskuudestaan. Demokratian nimissä kukin pitäjän edustajista tulee valituksi vapailla vaaleilla, joskin Humen mallissa on minimivarallisuus äänioikeudelle. Näin toteutettuna valtiossa on 100 senaattoria, 1100 piirikunnallista valtuutettua (senaattorit + piirikunnan valtuutetut) sekä 10 000 piirikunnallista edustajaa (yksi kutakin pitäjää kohden).

Hallintomallissa senaatti käyttää toimeenpanevaa valtaa, mutta lainsäädäntö on piirikunnallisten edustajien etuoikeus. Piirikuntien enemmistöllä on siis valta asettaa lakeja, vaikka senaatin tuleekin käydä lainsäädännöllinen keskustelu. Pienemmissä asioissa valtuutetut voivat hyväksyä lainsäädäntöä, lisäksi valtuutetuilla on valta virkamiesten nimitysasioissa.

Hallintomallin eheyttä Hume vahtisi useilla eri tavoilla. Senaattorien riippuvaisuus kansasta on keskeinen periaate; senaatin vain toimeenpaneva valta ja vastaehdokkaiden kokous (itsellinen oppositio, jolla on valta tehdä lakiehdotuksia) pitävät senaattia yhtenäisenä ja keskittyneenä tehtäviensä hoitamiseen. Toisaalta senaatin jakautumista hillitsee senaatin pienehkö koko. Ryhmäkuntaisuutta estää myös senaatin riippuvuus kansasta vaikka toisaalta senaattorit voivat erottaa kenet tahansa ryhmäkuntaisuuden vuoksi ja senaattoreilla on oikeus muodostaa säännöt valtion virkanimityksiä varten (edellytys virkaan on kuitenkin 4 vuoden palvelus senaattorina). Lopuksi, Hume antaa kansalle laajat toimivaltuudet vallan palauttamiseksi itselleen aina jos herää epäilys erityisten etujen ajamisesta. Tällä suunnitelmalla Hume pyrkii ratkaisemaan paikallisuuden ja suuren valtion välisiä ristiriitoja.

Joustava hallintomalli

Hume kehitti ideansa täydellisestä valtiosta 1700-luvun realiteettien ja kirjanpitomahdollisuuksien pohjalta. Etenkin tiedollisen eheyden vaaliminen on nähtävissä myös modernin demokratian ja etenkin 1990-luvun jälkeisten menetelmien kehityksessä. Ehkä konkreettisin esimerkki internetin ja suuren joukon voimasta tiedon jalostamisessa on Wikipedia. Samaan aikaan ketterät tietoa jalostavat tiimit (agile) sekä hyveellisyyteen perustuvat ryhmätyö ja johtamisfilosofiat (lean, teal) ovat vielä läpimurron kynnyksellä. Tässä etenkin ohjelmistoala on edelläkävijän roolissa luomassa uusia työtapoja, jotka leviävät hitaasti myös yhteiskunnan muiden toimijoiden käyttöön. Tällöin myös vallankäytön erilaiset roolit tulevat uudelleenmääritellyksi.

Suoran demokratian käytäntöjä ja teknisiä välineitä on testattu onnistuneesti esimerkiksi Sveitsissä. Vaikka yhtä vakiintunutta tapaa moderniksi hallintomalliksi ja demokratian työkaluksi ei vielä olekaan, niin virtaava demokratia on yksi selkeä ehdokas. Virtaavan demokratian ytimessä on joustava edustuksellisuus; voin äänestää itse tai antaa ääneni käyttöoikeuden sopivalla taholle tai jopa eri asioissa eri henkilöille. Havainnollistava kuva löytyy virtaavan demokratian artikkelista.

Näyttökuva 2016-05-28 kello 20.27.09

Työkaluja joustavan, virtaavan tai hajautetun (vakiintunut terminologia puuttuu vielä) demokratian käytännön tarpeisiin kehitetään monista eri lähtökohdista ja moniin eri tarkoituksiin. Esimerkiksi Liquid Feeback, V-Initiative tai Etherum tarjoavat kukin lähtökohdan modernille demokraattiselle hallintomallille. Perustellusti voisi siis väittää, että modernilta hallintomallilta vaaditaan ainakin itseohjautuvuutta (avoin kansanvalta), määrittävän ja toimeenpanevan vallan eriyttämistä sekä joustavaa edustuksellisuutta.

Uusilla työkaluilla Humen visio hallintomallin eheydestä voi toteutua yllättävässä laajuudessa. Erittäin paikallinen, valtiollinen ja jopa globaali päätöksen teko voivat toimia saumattomasti yhteistyössä. Nykyhetken utopia voisi hyvin olla globaali modernin hallintomallin periaatteet toteuttava päätöksentekorakenne.

Koulu2.0 1600-luvun idealla

Campanella kirjoitti Aurinkokaupunki-nimisen utopistisen vision vuonna 1602. Aikansa älykkönä hänen tavoitteena oli ”uudistaa kaikki tiedon alat”. Tämä oli kuitenkin ristiriidassa tuon ajan kirkollisen opin kanssa ja lopputuloksena hän olikin pitkiä aikoja vankilassa. Campanella korosti erityisesti luonnonfilosofiaa ja sekä yleistä oppivelvollisuutta. Yhtenä erityispiirteenä oppimisesta Campanella toteaa, että oppiminen tapahtuu leikin varjolla ja kuin huomaamatta lapset oppivat mestareiden avulla kaikkien tieteiden perusteet 10-ikävuoteen mennessä.

Samaa mieltä on viimeaikainen tutkimus huippu-urheilun alueella, ainakin 10-12 vuotiaaksi olisi hyvä harjoittaa useita lajeja. Tulosten mukaan paineeton lapsiliikunta tuottaa mestareita paremmin kuin liian varhainen lahjakkuuksien jalostaminen. Myös reitti tieteen huipulle näyttää vievän usein uteliaisuuden, intohimon ja hyvän edistämisen kautta. Jopa 1900-luvun oppimisen mestariteoksen, yhtenäisen peruskoulun, perusteet narisee samalla kun yksilöllisen oppisen hyötyjä opitaan tuntemaan paremmin:

”Yleinen harhaluulo on, että perinteisessä opetuksessa kaikki oppivat kaiken. Tutkimusten mukaan opettajan aikatauluttama opetus sopii noin 20 prosentille oppilaista ja 80 prosenttia alisuoriutuu. Jos opettaja opettaa keskimääräisen oppilaan tahtia, se jarruttaa lahjakkaiden oppimista ja pudottaa samalla hitaimmat pois kyydistä. Se on suurempi inhimillinen vääryys erityisesti hitaimmille oppijoille. Tavoitteenamme on kehittää toimintamalli, jossa kaikki oppivat aiempaa enemmän. Henkilökohtaisen tai pienryhmäkohtaisen opettamisen pystyy räätälöimään niin, että voi ottaa huomioon kuulijan lähtötaidot ja ymmärryskyvyn.”

Campanellan 1600-luvulla visioiman yhteisön mielenkiintoisena erityispiirteenä on luonnollisten taipumusten mukainen oppimisjärjestelmä. Vanhukset alkavat kuljettaa lapsiryhmiä eri ammattien verstaissa ja mestareiden luona heidän täytettyään kolme tai neljä, kun lapsi on oppinut kielen. Seitsemän ikävuoden jälkeen kaikki käyvät luonnontieteiden opissa. Kymmenen vuoden iässä alkaa matematiikan, lääketieteen ja muiden tieteiden opinnot. Oppilaat kilvoittelevat eri asioissa ja kustakin tulee sen alan mestari, jossa hän menestyy. Jaloimpina pidetään useita eri taitoja hallitsevia, erityisesti maanviljelystä arvostetaan.

Viimeaikaisen tutkimuksen voisi siis väittää tukevan Campanellan visioimaa oppimisjärjestelmää. Siitä lähtökohdasta oppimisen voisi määritellä yhteisön kehittymiseksi. Teoreettinen ja käytännöllinen osaaminen lomittuvat osana oppimisprosessia.

Ilmiöihin perustuvan opetussuunnitelman käytännön toteuttamisen kannalta keskeistä näyttäisi olevan nimenomaan poistaa yksittäisten oppiaineiden dominoiva rooli. Campanellan ja yksilöllisen oppimisen hengessä oppikokonaisuudet täytyy siis suunnitella tasapainoisiksi. Oppikokonaisuuksien suunnittelu on varmasti lähellä rakettitiedettä ja siten lähes mahdotonta, mutta alla siitä huolimatta röyhkeä hahmotelma oppikokonaisuuksien tasapainoisemmaksi ryhmittelyksi. Johtoajatuksena auttaa kutakin löytämään oma oppimistapa ja osaamialue, olipa se sitten teoreettinen tai käytännöllinen.

 

Luonnontieto
  • Matematiikka, fysiikka, kemia, biologia
  • Teknologia-oppi: historia, nykytila, tulevaisuus
  • Ohjelmointi, robotiikka, energia ja sähköoppi, nano-tekniikka
  • Laboratorioharjoituksia tiedon sisäistämiseksi
Design- ja taideopetus
  • Menetelmäoppi: puu, metalli, tekstiili, savi, paperi, musiikki
  • Designkasvatus: historia, nykytila, näkemyksiä tulevaisuuteen
  • Kulttuuri, tarinankerronta, äidinkieli, ilmaisutaito, teatteri
  • Käsityö ja teollinen taide
Yhteiskunta ja talous
  • Konteksti: historia, maantieto, yhteiskuntaoppi, taloustieto
  • Kansantaloustieto, politiikka, laki, yrittäjyys
  • Mediataidot, taloustaidot, yhteiskuntataidot
  • Työharjoittelu ja ”yhteiskunnallinen projekti”
Ihmisenä olemisen taito
  • Terveystieto, liikunta, ravinto-oppi, psykologia, fysiologia
  • Elämänkatsomustieto, sosiaaliset taidot, mielenhuoltotaito
  • Kielten ja kulttuurien tuntemus
  • Yhteisö-projekti jonkun epäkohdan parantamiseksi

Ajatuksen taustalla on Campanellan hengessä tasapainottaa luonnontieteiden, luovan työn, yhteiskunnan ja ihmisyyden taitojen opetusta. Iän karttuessa syventymisen ja erikoistumisen aste voi vaihdella eri teemojen välillä. Mikään ei siis estä suorittamassa luonnontiedon ”maisterintutkintoa” 20-vuotiaana ja yhteiskunnallisen tiedon maisterin oppimäärää 40-vuotiaana. Molemmissa tapauksissa teoria ja käytännön tekeminen opitaan mestarin opastuksella. Keskeistä on, että kukin löytää alan jossa voi loistaa ja olla hyödyksi omassa yhteisössään.

Campanella keskittyi oppimisen malliin, mutta hänen prosessinsa ei sisällä ajatusta tiedon jalostamisesta. Sen sijaan Bacon esittää mallin tiedon jalostamiselle kirjassaan Uusi Atlantis (1610). Bacon kuvaa utopiassaan Salomonin huoneen (eräänlainen kilta) rikkauksia laajalti, erityisesti heidän poikkeuksellisia kykyjä luonnontieteen, teknologian, terveystiedon sekä ravinnon alueella. Tutkimus kuvataan järjestelmällisenä työnä, jossa kukin erikoistuu tiettyyn työvaiheeseen.

Baconin kirjassa Salomonin huoneen tieteellinen prosessi jäsentyy seuraavasti:

  • ”valon kauppamiehet” hankkivat merkityksellistä tietoa.
  • ”rosvoajat” kirjaavat hankitun tiedon ja kuvatut kokeet.
  • ”mysteerimiehet” rakentavat nykytietoa haastavia koeasetelmia.
  • ”pioneerit” suorittavat hyviksi katsomiaan uusia kokeita.
  • ”kokoajat” taulukoivat tietoa aksioomien muodostusta varten.
  • ”hyväntekijät” etsivät ihmiselämää hyödyttäviä asioita.
  • ”lyhdyt” etsivät keskustelusta uusia ”korkeamman valon” kokeita.
  • ”silmikot” suorittavat ja raportoivat korkeamman valon kokeita.
  • ”tulkitsijat” kohottavat tehdyt löydöt havainnoiksi, aksioomiksi ja aforismeiksi yhteiseen käyttöön.

Baconin mallissa oleva tutkimuksen eri vaiheiden vapaus ja riippumattomuus on sisällytetty myös nykyaikaisen tieteen periaatteisiin. Tutkijan eettiset valinnat -kirjassa Ilkka Niiniluoto määrittää periaatteita, joiden avulla tiedeyhteisö voi muodostaa alati tarkentuvaa käsitystä todellisuudesta: 1) objektiivisuus on pyrkimystä totuuden mukaiseen kuvaukseen kohteesta, 2) kriittisyys on menetelmällistä avoimuutta ja tutkimus on muiden todennettavissa, 3) autonomisuus on itsellisyyttä, jossa tiedeyhteisö valvoo tutkimuksen standardeja ilman poliittista tai muuta ohjausta, 4) edistyvyys on vaatimus etsiä uusia totuuksia ja korjata aiempia virheitä.

Yhteiskunnallisesti voitaisi kärjistää, että Suomessa on hyvä alakohtainen osaaminen, mutta osaamisen alueet ovat kovin siiloutuneita. Baconin ja Campanellan ajatusten ja viimeisimmän tutkimuksen pohjalta toteutettu oppiminen olisi siis monialaista mutta yksilöllistä oppimista. Päämääränä yhteisön kehittyminen ja yksilön mahdollisuus luovuuteen omalla vahvuusalueellaan.  Ihan mahdollinen resepti 2000-luvun Suomelle?

Mitä tehtäisiin seuraavaksi?

Jälkikäteen ajateltuna tuntuu kuin koko maailma olisi odottanut vuotta 2000. Tai ehkä etenkin Eurooppa ja USA? Ainakin Suomessa luotiin jo 80-luvulla odotuksen tunnelmaa kun kouluissakin kirjoitettiin ainekirjoituksia siitä, miten ihmeellinen maailma voisi olla vuonna 2000. Teknologisen kehityksen ja avaruusmatkailun huumassa kaavailin omassa kirjoituksessani, että vuonna 2000 autotkin lentää. Enkä ollut edes ainoa, enkä varmasti edes keksinyt ajatusta itse. Hurjimmat tai hulluimmat pelkäsivät maailman loppua, toiset ajattelivat jonkinlaista toiveiden täyttymystä.

Maailma ei loppunut. Tietokoneetkaan eivät seonneet 00-ongelmaan kuten pelättiin. Ydinvoimalat eivät räjähtäneet eikä edes pankkimaailma seonnut, ainakaan tietokoneiden vuoksi. Mutta mitä sen jälkeen tapahtui? Yhtäkkiä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta saavutti huippunsa, joka olikin kyllä nopea hetki, ja Suomen taloustilanne muuttui hankalaksi useamman keskeisen toimialan joutuessa vaikeuksiin. Kaiken tämän tuloksena nyt yhteiskunnassa kysellään mitä tapahtui, mihin olemme menossa, miksi kukaan ei tiedä?

UnknownMikko Lahtinen havainnoi Matkoja utopiaan –kirjansa (2002) esipuheessa, että tulevaisuuden utopioiden miettiminen menetti hohtonsa vuosituhannen vaihteessa. Mutta ehkä hohto menetettiinkin vain hetkeksi. Tai ehkä olimme hetken niin humaltuneita internetin lumosta, että tulevaisuutta oli vaikea edes miettiä?

Lahtisen kirja on jokatapauksessa erinomaista luettavaa myös tämän päivän utopistille. Alla joitakin kohokohtia tiivistettynä.

Utopia terminä juontaa juurensa Thomas Moren Utopia teoksesta (1516). Viiden sadan vuoden ajan erilaisia tulevaisuuteen, jopa avaruuteen, sijoittuvia utopistisia ajatuksia paremmasta maailmasta on esitetty sekä realismin että fantasian keinoin. Eräänä esimerkkinä Mikko Lahtinen nostaa esiin Edward Bellamyn teoksen Vuonna 2000 (julkaistu 1888). Kirjan mukaan muutoksen ei tarvitse olla väkivaltainen tai edes erityisen vallankumouksellinen. Bellamyn näkemyksen mukaan yhtenä päivänä ”ihmiset vain havahtuivat huomaamaan, että ”kapitalismin lakkauttaminen oli kaikkien edun mukaista”.

Aiemmin erityisesti renessanssin syklinen aikakäsitys teki täysin luontevaksi ajatella paluuta muinaisten ihanteiden aikaan. Jo kauan ennen Bellamyn aikaa omaksuttu lineaarinen aikakäsitys ja etenkin valistusajan teknologinen kehitys ja tulevaisuuden usko siirsivät kuitenkin huomion pysyvästi tulevaisuuteen. Samalla Humen edustama poliittinen realismi hiipi mukaan tulevaisuuden suunnitteluun. Immanuel Kant puolestaan ennakoi globaalia vapaiden valtioiden yhteenliittymää ja rauhaa teoksessaan Ikuiseen rauhaan (1795). Valistuksen ajan kontekstissa myös Marxin Pääoma (1867) voidaan nähdä osana utopististen teosten jatkumoa. Nykyajassa tarkasteltuna Marxin näkemys anarkismista työväenliikkeen lastentautina ja pikkuporvarillisena intellektualismina vaikuttaisi ajankohtaiselta kannanotolta. Riippumatta näkemyksen oikeellisuudesta.

Antiutopiaa, synkkää tulevaisuuden kuvaa, edustaa H.G. Wellsin teos Aikakone (1895), jossa matkaaja löytää lohduttoman kahtia jakautuneen maailman. Vuosien 802701 ja 3000000 kokemuksien perusteella hän toteaa inhimillisen sivistyksen olevan ”pelkkä typerä kasauma, joka lopulta pakostakin sortuu kyhääjiensä niskaan ja tuhoaa heidät”.

Wellsin varoitus on ehkä syytä ottaa vakavasti ja lukea yhdessä Karl Mannheimin Idelogie und Utopie (1929) teoksen huomion kanssa. Mannheim esittää utopistisen ajattelun ongelmaksi puutteellisen tilanneanalyysin. Myöhemmin Professori Ernst Bloch tarjoaakin hyviä työkaluja kirjassaan Toivon periaate (1954-59). Teoksessaan Bloch korostaa utopistisen ajattelun keskeisintä arvoa: ”olemassa olevaa todellisuutta parempi maailma on mahdollinen”. Toimivan ja konkreettisen utopian edellytykseksi hän katsoo vastaamisen seuraaviin kysymyksiin: ”Keitä me olemme? Mistä me tulemme? Minne olemme matkalla? Mitä me toivomme? Mikä meitä odottaa?”.

Nykyajassa näihin kysymyksiin on etsitty vastauksia etenkin tieteiselokuvien keinoin. Hyvää niissä on kysymyksien pysyminen elossa ja kiinni ajassa, huonoa niiden ohuus ja vain vähäinen kytkös todellisuuteen. Mutta kumpi tapa antaa paremman lähtökohdan yhteiskunnan olojen kohentamiseen; arkirealismista ponnistava suunnitelma vai tulevaisuuden visioon perustuva ”mies kuuhun” –tavoite?

Machiavellin Ruhtinaan (1513/1532) mukaan vain raadollisen maailman välttämättömyydet huomioon ottava ja myös epämiellyttäviin tekoihin valmis hallitsija voi saada aikaan paremman maailman. Thomas Moren Utopian täydellisen valtion idea toimii kritiikkinä vallitseviin oloihin. Humen mukaan onnistumisen edellytykset ovat olemassa, kun ”lähtökohdaksi otetaan ihminen sellaisena kuin hän todellisuudessa on”. Blochin periaatteen mukaisesti vastaus on ”konkreettinen utopia”, jolloin todellisiin ongelmiin pureutuva ja aitoja vaihtoehtoja esittävä joukkoliikkeen manifesti voi kyetä aitoon poliittiseen vaikutukseen. Huolella rakennettuna voidaan siis esittää merkityksellisiä vaihtoehtoja, jotka kyynikkojen on vaikeampi sivuuttaa.

Pääteasema. Pyydämme matkustajia rakentamaan uuden junan.

 

Yli sata vuotta. Niin kauan kesti hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen aika. Ainakin jos se lasketaan alkaneeksi Forssan ohjelman kirjaamisesta vuonna 1903. Koko teollistumisen ajan Suomella oli yhteinen päämäärä, milloin mistäkin syystä, mutta hihat oli käärittynä ja tehtävää riitti. Mutta mitä sitten tapahtui??

Yhtäkkiä juna tuli pääteasemalle. Laiturilla on paniikki. Kaikki aseman junat ovat tavalla tai toisella epäkuntoisia. Suurin osa henkilökunnasta korjaa sitä junaa jolla tulimme, josko se kuitenkin jatkaisi matkaa? Osalla matkustajista on omia juna- tai kiinnostavia hyperloop-projekteja. Uudesta päämäärästä tai kulkuneuvosta kuitenkin liikkuu vain epätietoisia arvauksia.

Vuonna 2015 kaksi toisistaan erillistä ihmisryhmää heräsi, osin samoista syistä. Vuoden 2016 alkupuolella herääminen on alkanut muuttua kysymyksiksi siitä mihin olemme menossa, tai olemmeko ylipäätään menossa. Jos menemme, niin miten menemme? Tai miksi asiat ei toimi kun vielä äsken oli niin kivaa.

Onko todellakin, että meillä ei ollutkaan niin selkeää ideaa, kuten Henkka Hyppönen kolumnissaan epäilee:

Mutta tuntuu siltä, että kun ihmisillä on tulevaisuuden näkymä, ongelmat eivät jähmetä. Aloin pohtia suomalaista näkymää. Ainoa näkymä mikä nousi mieleen oli kriisi. Ehkä meillä ei maan alkuvaiheiden jälkeen ole ollutkaan mitään ideaa. Halusimme itsenäiseksi, sitten puolustimme sitä ja lopulta maksoimme sotakorvaukset. Edellisten rinnalla muut ideat ovat naurettavia.

Viisi sataa vuotta sitten Thomas More julkaisi radikaalin romaaninsa Utopia. Se kertoo yhteisöllisyyteen perustuvasta ihannevaltiosta, jossa omaisuus ja työt on jaettu tasan. Utopiassa on kuuden tunnin työpäivä, ilmainen koulutus ja terveydenhoito. Uskonnonvapaus, naispappeus, avioero ja eutanasia ovat sallittuja.
”Jos meillä ei ole mitään yhteistä koodistoa ymmärtää toinen toistamme, niin se on vaarallista. Se romuttaa yhteisöllisyyden”, Askola sanoo.
Yhteisön sisäistä kriisiä pohti myös Jussi Pullinen kolumnissaan:

Suopea tulkinta tarkoittaa, että oletat lähettäjän tarkoittavan sinulle hyvää. Jos luet viestiä suopeasti, tulkitset lipsahdukset, oudot sanankäänteet tai sarkasmin luultavasti hauskoiksi kömmähdyksiksi – tai sitten ohitat ne kokonaan. Jos taas katsot televisiosta poliittisen inhokkisi haastattelua, saattaa luentasi olla vihamielinen. Silloin oletetaan puhujan tai kirjoittavan olevan tyhmä tai ainakin pahantahtoinen.

Yhteiskunnan päämäärän tai syvempien merkitysten miettimisen rinnalla kulkee nyt myös globaalin hyvinvoinnin tasaamisen teema. Matti Apunen pohti kolumnissaan yhteiskuntasopimusta ja arvioi samalla sen mittakaavan auttamattomasti liian pieneksi:

On mieletöntä ajatella, että kehittyvien talouksien satojen miljoonien ihmisten ryntäys maailman työmarkkinoille ei aiheuttaisi sivuvaikutuksia. Kuluttajina nautimme globalisaatiosta halpoina tavaroina ja palveluina, työntekijöinä olemme pulassa.

Samaan aikaan myös Suomen talouskasvun merkitystä ja laatua on herätty pohtimaan laajemminkin. Viimeisimpänä Osmo Soininvaara:

Suomen talous ei ole kasvanut kahdeksaan vuoteen. Syytä on etsitty huonosta onnesta ja kilpailukyvyn menetyksestä. Entä jos Suomi on vain tullut valmiiksi – eikä vain Suomi vaan koko Eurooppa?
Onko kasvu loppunut vai onko se vain muuttunut vaikeasti mitattavaksi laadulliseksi kasvuksi?

Lohdullista näkökulmaa tarjoaa tulevaisuuden tutkija Ilkka Halava uskomalla automaation kasvuun mutta myös ostovoiman ylläpitoon jollakin keinolla. Hänen huomionsa tuotannon ja asiakkaiden suhteesta on erittäin ajankohtainen:

Henry Ford vei aikoinaan pääluottamusmiehen autotehtaalle. Hän esitteli auton moduleja siirtäviä robottikäsiä ja kysyi, että mitenkäs nuo maksavat ay-maksuja. Pääluottamusmies vastasi, että mitenkäs nuo ostavat autoja. Siitä juuri on kyse. Markkinatalous ei toimi ilman ostovoimaa, ja yhteiskunnan tehtävä on sitä tavalla tai toisella järjestää.”

Automaation myötä myös Thomas Moren Utopia mahdollisuudesta käyttää aikaa kehittäviin harrastuksiin voisi toteutua. Perustulo onkin saanut paljon kannatusta yhtenä vaihtoehtona. Kuten esimerkiksi Otto Lehto on todennut:

”Perustulo, tai jokin sen tapainen, voi toimia entistä vapaamman ja reilumman markkinatalouden ensimmäisenä askeleena. Sen tuoman turvan avulla on mahdollista poistaa työmarkkinoiden sääntelyä ja päästää eroon TES:sien yleissitovuudesta. Ennen kaikkea se on ainoa taattu tapa tarjota automaattinen perusturva kaikille kansalaisille, kun valtio ja/tai markkinat epäonnistuvat”, Lehto kirjoittaa.

Yhteiskunnan valmistautuessa teollisen tuotannon jälkeiseen aikaan työelämään ja yrityksiin kohdistuu nyt suuria odotuksia. Kärjessä kulkevat Buurtzorg:n kaltaiset yritykset. Frank Martela tiivistää ilmiön erinomaisesti omassa blogi-kirjoituksessaan:

Itseorganisoituvista yrityksistä, joissa keskijohto on kokonaan eliminoitu, kohistaan tällä hetkellä niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin.

Toisaalta, yrityksiltä odotetaan myös entistä korkeampaa moraalia ja yhteiskunnallista vastuuta. Tapio Aaltonen avaa moraalisia odotuksia hallitusammattilaisen näkökulmasta:

Mutta hallitukselta edellytetään muutakin kuin juridisen vastuun kantamista ja eettisyyttä. Hallituksella tulee olla näkymä siihen, millaiset toimintatavat yrityksessä vallitsevat. Mikäli tätä näkymää ei ole tai mikäli näkymä on sumuinen, hallituksen on syytä ryhtyä kiireellisesti toimenpiteisiin.
Mitä tulevaisuudelta sitten sopii odottaa? Muutuuko mikään? Aleksi Neuvonen pohtii kirjoituksessaan eurooppalaisen politiikan uskottavuuskriisiä ja toteaa kirjoituksessaan tarpeen uudenlaiseen demokratiaan:
Paljon uskoa ihmisiin ja ihmisten kykyyn tehdä yhdessä hyviä asioita. Se on myös Alternativetin poliittisen agenda ytimessä. Siksi puolueen ohjelma näyttää anarkistiselta. Siinä luetellaan enemmän arvoja kuin poliittisia tavoitteita. Tavoitteeksi kiteytetään yhteiskunta, jossa elämänlaatu kasvaa samalla kun yhteiskunnan ympäristökuormitus pienenee. Ajatus yhteiskunnallisesta muutoksesta on siis paljolti toisenlainen kuin muilla puolueilla.
Samoilla linjoilla ovat esimerkiksi ”virtaavan demokratian” (delegative democracy) mallin kannattajat. Tarve politiikan ja demokratian uudistumiselle leikkaa todella vahvasti läpi koko yhteiskunnan. Paleface tiivistää ongelman erinomaisesti:
– Me tarvitaan demokratia 2.0. On käytettävä huomattava määrä energiaa sen miettimiseen, miten päätöksentekoa voisi radikaalisti muuttaa. On iso ongelma, että ihmisten mielissä yhteys on poikki sen välillä, mitä meidän arki on ja mitä poliitikot tekevät.
Muualta Suomeen muuttaneiden kanssa keskustellessa huomaa varsin nopeasti mitkä ovat Suomen valttikortit: puhdas luonto, ilmainen koulutus, inhimillinen/turvallinen yhteiskunta. Niissä olisi varmasti aineksia myös tavoiteohjelmaan seuraavalla 100 vuoden jaksolle.

Annetaan lopuksi Esko Valtaojan laittaa talouden historia perspektiiviin upeassa videoinnissa. Lisäksi Oheinen kuva löytyy IL:n jutusta.

77fc0c262f794035bc54f32365bcad73

Moren ja Tulenkantajien perintö

Thomas Moren Utopia valmistui vuonna 1516 halusta vaikuttaa yhteiskuntaan. Moren aikana maailma oli jyrkästi jakautunut ja työväellä oli vain vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa omaan asemaansa, taidoista riippumatta. More näki julmat rangaistukset kohtuuttomina, koska arveli ryöstöjen aiheutuvan työttömyydestä. More pohti myös yksityisomistuksen tarpeellisuutta ja avarakatseisesti huomioi, että kuuden tunnin työpäivä jättäisi voimia kehittäviin harrastuksiin.

Myöhemmin 1900-luvun alussa insinööritieteiden kehitys oli nopeaa ja koneiden suorituskyky innosti taiteilijoita Euroopan kaikilla laidoilla. Italiassa julkaistiin 1909 “Manifesto of Futurism”, jonka kirjoitti Filippo Tommaso Marinetti. Manifesti ihannoi koneita ja halveksi perinteistä taidetta ja arvoja, joita pidettiin pysähtyneinä.

Manifestin kolme ensimmäistä kohtaa korostavat vauhtia ja kehitystä (vapaa käännös):

  1. Aiomme rakastaa vaaraa, energisyyttä ja pelottomuutta.
  2. Rohkeus, röyhkeys, ja kapina ovat keskeisiä runoutemme elementtejä.
  3. Tähän saakka kirjallisuus on ylistänyt mietteliästä liikkumattomuutta, huumaa, ja uneliaisuutta. Me aiomme ylistää aggressiivista toimintaa ja kuumeista unettomuutta.

Samoihin aikoihin 1920-luvulla Suomessa vaikuttivat Tulenkantajat. Tätä pääosin taiteilijoista koostunutta joukkoa yhdisti koneromantiikka, johon vaikutteita haettiin esimerkiksi Italian futurismista. Vaikka joukko hajosi vähän myöhemmin sisäisiin erimielisyyksiin ja poliittisiin kiistoihin, se jätti merkittävän vaikutuksen Suomen ilmapiiriin. Myös tunnuslauseen “Ikkunat auki Eurooppaan” voi nähdä esimerkkinä halusta vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Yhdistävänä tekijänä futurismissa ja Tulenkantajissa oli luja usko tulevaisuuteen. Koneita ja nopeaa kehitystä ihailtiin varauksetta. Samaan aikaan euroopan teollistuminen ja vaiheittainen kaupan vapautuminen tukivat yhteiskunnan kehitystä ja erityisesti hyvinvointimallin rakentamista. Myös politiikan puolella nähtiin suuria mahdollisuuksia ja puolueohjelmiin ilmestyi Moren Utopiassakin esiintyneitä asioita kuten lyhyempi työpäivä. Noin 100 vuoden ajan Suomea rakennettiin koneiden mahdollistaman tuottavuuden kasvun ja poliittisen yksimielisyyden avulla.

Eurooppa on yhtenäistynyt Tulenkantajia seuranneen 100 vuoden aikana, vaikka samaan aikaan maailma on muuttunut merkittävästi. Erityisesti viimeisen 30 vuoden aikana globalisaatio, kasvavat ympäristöongelmat sekä yritysten roolin merkittävä kasvu ovat muuttaneet ihmisten käsitystä hyvinvoinnin perusteista. Koneromantiikan esittelemä utopia on osin toteutunut, ehkä erilaisena kuin kuviteltiin, mutta tarvitaan jotakin enemmän, jotakin vielä parempaa.

Pahoin pelkään kuitenkin, että Moren ja Tulenkantajien perintö on kulutettu ja on aika luoda uutta.